sunnuntai 3. helmikuuta 2013

lauantai 2. helmikuuta 2013

Jänisjähtia

Sitten kamat autoon ja jahtiin, laitan kuvia jahdin jälkeen.

Riistakamera kuvia!

HUOM: RIISTAKAMERAN AIKA EI OLE OIKEASSA!!
Ekana On peura-pukki 8piikkinen.

 Ja sitten on kolme Naaras-peuraa.
 Ja yksinäinen emä syömässä, on sillä vasakin ei näy vaan tässä kuvassa.
 Ja neljäs on kesäkuussa otettu, kolme peura-naarasta.
 Ja taas peura-naaras syömässä.
 Ja nyt on syyskuun alussa otettu kuva 8piikkisestä pukista, kuva otettu 3päivää ennen peura-jahti kautta.
 Ja viimeinen kuva on samasta paikkaa kun ylempikin, mutta nyt kuvassa on peura-naaras.


perjantai 1. helmikuuta 2013

Peuran ruokinta

Peuran ruokintaa voi harrastaa monilla tavoilla. Esim: Ettei ammu yhtään peuraa ruokinnalta, tai että jos käy 10 eri peuraa nii saa ampua yhden peuran, ettei kanta pienene liikaa.
Itse vien peuroille viljaa, juurikkaita, omenoita, heinää, porkkanaa ja joskus nuolukiven.
Kuvassa on Roope.
Pikku Mäyräkoiran alku.

Ilves ajatteli tulla käymään








Ilvekset

                                                                    Varsinais-Suomen ilvekset
Ilveksiä Varsinais-suomessa on 267-280
Perniössä ilveksiä on 33.